Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Jäälyhty

26.01.2012 - 19:24 / Kategoriat: Yleinen

Kun nämä pakkaset tuli tahdoin kokeilla jäädyttää vesiväreillä sotkettua vettä maitopurkeissa ja kasata niistä sitten jäälyhdyn. En kuitenkaan malttanut odottaa, että maitopurkkeja olisi tullut niin paljon, jotta olisin saanut ladottua jääpalikat päällekkäin. Mutta onnistuihan se näinkin.

Annoin maitopurkkien jäätyä yön yli ja vasta koulusta päästyäni aloin kuorimaan purkkeja pois jään ympäriltä. Osa ei sitten kiutenkaan ollut jäätynyt läpikotaisin ja housut sitten siinä touhussa kastui. Onneksi nämä  kalikat säästyivät ehjänä vaikka niissä olikin reikä keskellä. Sitten aloin laittamaan jääkalikoita rinkiin.

Yritin sitten ottaa kuvan pimeällä, kun kynttilä oli palamassa mutta kamera ei oikein suostu yhteistyöhön pimeä kuviin. Laitan nyt kuitenkin yhden niistä yritelmä kuvista.

Tässä ei kyllä lainkaan näe kuinka hyvin ne värit erottui ja loisti. Koetin myös otttaa lähikuvia jäästä, kun niissä oli niin upeita kuvioita. Mutta vain yksi kuva onnistui, kun ei oikein suostunut tarkentamaan.

 

sarjis

02.05.2011 - 16:31 / Kategoriat: Yleinen

Siivottiin parisen viikkoa sitten vintti ja heitettiin paljon menemään. Piti käydä myös läpi osa piirroksista mitä pienenä on tehny ja ottaa vain osa talteen. Paljon hienoahan siellä oli, hirviöitä syömässä prinssejä, tarzanin karuja kohtaloita, rosvoja, turtleseja ja yksi surullinen mustanaamio. Ja kiakkea muuta toki ,mutten niitä viitsi ruveta skannailemaan.

Sen sijaan otin asiakseni skannata tämän mainion sarjakuvan, jonka joskus ala-asteella olen tehnyt. Niin ja ilmeisesti se sitten jäi keskenkin.

En varmaankaan keksinyt näille ongelmille ratkaisua.

 

Sotilaat

14.04.2011 - 17:37 / Kategoriat: Yleinen, koulu

Johan nyt kun unohdin nämä sotilaidenkin kuvat pistää.

Silloin oli myös päässä mitä meinasin niistä kirjoittaa, mutta enhän minä enää muista mitä .

Mutta siis jos sitten siirryttäisiin niihin kuviin.

 

 

Mitäs Kakadua

07.02.2011 - 14:19 / Kategoriat: Yleinen, koulu

 

Studiokuvauksen tunneilla viimeviikolla harjoiteltiin valojen ja kameran käyttöä. Hauskaa oli touhata.

Ja seuraavaksi olisi suunnitteilla kuvata muovisotilaita. Ruskeat sotilaat maalasin jo pinkiksi.

Osa vihreistä sotilaista rupesi heittelemään sieniä.

Vielä pitäisi tehdä pannulapusta hirviö tai jonkinlainen mörkö. Mutta saas nähä jätänkö sen tekemättä.

Eiköhän näilläkin saa jotain hassua aikaiseksi.

 

 

Askartelua paskartelua

06.11.2010 - 18:33 / Kategoriat: Yleinen

Tällä viikolla päätin kokeilla tehdä erimallisia kirjoja ja perjantaina tein niistä ensimmäisen. Siitä tuli sydämenmuotoinen ja tarkalleen 24 aukeamaa. Kyseisestä kirjasesta on tarkoitus tulla pieni joulukalenteri naapurin mummolle ja papalle. Jokaiselle sivulle tulee numero ja pätkä joululaulusta tai jouluinen runo. Mutta siihen vaiheeseen en ole vielä päässyt.

tyhjiä sivuja vielä, mutta on tässä aikaa täyttää ne.

Tänään aloitin aamulla tekemään loput neljä kirjasta. Tosin taidan tehdä näitä vielä jossain vaiheessa lisääkin, kun ehtii. Pienet sydän kirjat ylti 5cm, iso punainen miltei 9cm ja tuon mustavalkoisen unohdinkin mitatata. Laiskuuttani en nyt kaiva sitä esiin painojen alta.

Pieni kirjanen avattuna. Näistä ei sitten ole tarkoitus tulla joulukalentereita.

Tähän en millään meinannut aluksi keksiä päällystä, joten selailin jotain kaapissa lojuvia lehtiä inspiraation toivossa. Ja sehän iski sieltä ja juuri sopivan kokoisena.

Tämäkin oli eräänlainen kokeilu ja olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Itseasiassa tästä tekeleestä pidän eniten.

Samainen kirja sisältä

Vielä sitten pitäisi väsätä isänpäiväkortit....

 

Jännää

12.10.2010 - 15:48 / Kategoriat: Yleinen

 Noniin ja ihan aluksi kuva puupiirroksesta. Net vedostettiin japaninpaperille.

 

Sitten viikonloppuna tein tädin avustuksella huivin naapurin mummolle joululahjaksi. Jouduttiin se yhdesti purkamaan, kun oli tullut ensimmäisessä kierroksessa virhe. Käytin seitsemän veljestä lankaa, punaista ja oranssia. Niin ja tädin kanssa lisättiin yksi kierros semmoista kiiltävää lankaa väliin ja sehän sopi sinne sitten aika hyvin. Huiviin meni kaksi kerää.

Tätä oli senverta mukava tehdä,niin voisin näitä lisääkin väkrätä.

 

 

kaivertamista

01.10.2010 - 16:57 / Kategoriat: Yleinen

Nyt on sitten aloitettu tekemään puupiirroksia.

Taino viimeviikon perjantaina oikeastaan, mutta silloin ei vielä päässyt kaivertamaan. Piti tehdä ensin kaikennäköisiä valmisteluita.

Mutta tänään pääsi hommiin! Meinasi käsikin siinä väsyä ja kämmentäkin rupesi kihlemöimään, mutta valmista tuli. Koevedoksen sai tehtyä makulatuuripaperille. Siitä sitten katsottiin josko olisi vielä jotain kohtia mitä pitäisi poistaa.  Ensi viikon perjantaina sitten oikealle paperille vedostetaan ,kun tänään sitä ei vielä ollut saatavilla.

En ollut älynnyt ottaa omaa kameraa mukaan, mutta Mira-Pauliinalla oli omansa mukana. Kiitoksia hänelle, kun otti kuvat puolestani ja lähetti sähköpostissa.

Koevedoksesta en älynnyt pyytää ottamaan kuvaa, mutta sen voi sitten lisätä myöhemmin.

Tämä on nyt sitten kuva laatasta koevedoksen jälkeen. Siitä onkin jo rapattu joitain kohtia pois, ne näkyy vaaleana.

 

Lopputulos

02.09.2010 - 16:04 / Kategoriat: Yleinen

Kuvia ei nyt sitten kovin paljoa tullut tästä lopputuloksesta, kun oli suurin osa päässyt tärähtämään. Ja on tässäkin nyt muutama tärähtänyt joukossa, mutta toivottavasti se ei kovin haittaa.

Laitoin ne lehdet sitten tuommoisesta isosta oksasta roikkumaan valkoisen langan varassa. Vähän aikaa siinä menikin, että sai ne sovitettua sinne ja monesti meni langat sotkuun tai lähti irti lehdistä. Kuitenkin aika tyytyväinen olen lopputulokseen.

 

Paperinvalmistuksen tuloksia

27.08.2010 - 17:17 / Kategoriat: Yleinen

Koulu alkoi parisen viikkoa sitten ja meillä onkin sitten ollut joka viikkoa useana päivänä paperinvalmistusta luonnon materiaaleista. Paperia valmistettiin horsmasta ja pajusta. Raparperiakin käytettiin, mutta sitä ei paljoa ollut.

Kun sitten valmiita arkkeja alkoi kertymään annettiin tehtäväksi tehdä jotain paperitaidetta ainakin yhdestä arkista. Onneksi päätettiin jo valmis aihe, niin ideakin syntyi paljon nopeampaa. Tai no...ideoita ei tullut sitten niin järjettömiä määriä.

Aihe oli luonto. (ja sitten otetaan valmista tekstiä osiosta omat aivoitukseni)

Aluksi päässäni tietenkin pyöri monia asioita ja olisin ollut kovin innostunut tekemään koko ryhmän kanssa jotain isoa. Kuten muuttaa koko gallerian paperimetsäksi tai luolaksi. Siihen tietenkin olisi kulunut hirmuiset määrät lakumatuuripaperia. Ja toisekseen ehkä kaikki eivät olisi olleet yhtä innostuneita asiasta. (Siis yhteisestä aiheesta)

Sitten mietin jos olisin tehnyt yhteen nurkkaan paperiluolan jonka sisällä olisi mahtunu oleskelemaan ainakin kaksi henkilöä ja olisin tehnyt luolaan tippukiviä ja sinne kuuluvia öttiäisiä ja mönkijöitä. Sekin olisi vaatinut paljon makulatuuripaperia ja aikaa. Enkä sitten ollut varma riittäisikö aika sen toteuttamiseen, joten luovuin siitäkin. (mutta voihan jommankumman näistä tai toisenkin vain toteuttaa joskus hamassa tulevaisuudessa jos tarpeeksi intoutuneita ihmisä siihen touhuun löytyy)

Sitten päässäni alkoi pyörimään paperipyöremyrskyjä. Ja siihenkin olisi mennyt makulatuuripaperia itsetehdyn paperin lisäksi. Näitä olisi voinut olla kolme ja ne olisivat roikkuneet katosta ja pyörineet ilmavirtauksen mukana. Mutta ne olisivat varmaan loppujoenlopuksi olleet turhan paljon tiellä ja turhan vaikeita toteuttaa.

Hetken ajan suunnittelin jotain puunrunkoa seinälle ja siihen kiipeilemään sisiliskoja, mutta sen idean hylkäsin varsin pian. Sekun ei kovin mielenkiintoiselta vaikuttanut.

Siitä sitten siirryin ötököihin ja niiden nostamisesta esiin paperille. Kokeilin varsin pian miten niiden leikkaaminen sujuisi ja olin tyytyväinen toteutukseen. Mutten ollut varma jäisivätkö ötökät vain tasaiselle paperille kusljeskelemaan vai pitäisikö ne saada siitä johonkin mielenkiintoisemmalle asialle kiipeilemään.

Kun sitten tuli aika esitellä ideansa lyhyesti muille luokkalaisille sattui opettaja ehdottamaan lehteä johon ötökät voisi laittaa tallustelemaan. Ja sehän oli hemskatin hyvä idea. Niin sitten aloin kehittelemään ötököille lehteä.

Ensin muotoilin lehden johon ötökät tulisivat ja sitten astin ötökät lehdelle, josta ne sitten leikkasin ylös. Mutta sitten itse lehti näytti kovin tylsältä ja mitäänsanomattomalta läpyskältä. Kokeilin taitella sieltä sun täältä ihan kokeilumielessä nähdäkseni mimmoista jälkeä syntyisi. Olin hyvin tyytyväinen siihen miten lehti heräsi paperisssa henkiin eikä jääänyt ötököiden varjoon.

Sitten päätinkin ettei tässä riittäisi yksi lehti ja ajattelin ottaa tavoitteekseni ainakin viiden lehden taittelun. Tai jopa enemmänkin jos aika sen sallisi.

Kun paperisilppua sitten jäi lekkelyn jäljiltä paljon tein muutamia pieniäkin lehtiä joita sitten voisi laittaa isojen lehtien seuraksi. Kaikkiin lehtiin en tietenkään ötököitä ole pistänyt, se ei tuntunut oikealta.

Loppulta aion sitten laittaa lehdet roikkumaan katosta eri korkeuksille ja esetella ne mieleni mukaan.

Ja sitten kuvia lehdistä. Maanantaina vasta laitetaan ne roikkumaan katosta, näyttelyn pystytyksen yhteydessä.

 

Ja sitten vielä luokkalaiseni sai minut innostumaan taidekorteista. (artist trading cards) ja aiheeseen liittyvä sivukin tähän

http://www.artist-trading-cards.ch/ Tein jo kaksi korttia, jotka tieten jo annoin poieskin. Onneksi muistin ottaa niistä kuvan.

 

 

Kirpparilöytöjä

09.07.2010 - 16:25 / Kategoriat: Yleinen

Miten olisi Lupin III värityskirja sadepäivien ratoksi.

Ja sitten eräänlainen puuuhakirja, en kyllä pienenä olisi noista mitään kuvia osannut pirtää edes noiden ruutujen avulla. Tai no oli siellä yksi Lupin kuva joka näytti kohtuu helpolta .

Madoka

Captain Harlock

Shin Seiki GPX Cyper Formula

 

Näyttely

24.05.2010 - 16:44 / Kategoriat: Yleinen

Nykytaiteen tunnilla piti tehdä parityönä jokin teos. Mira-pauliinan kanssa väsättiin sitten 26 pientä kirjaa sateenkaarenväreissä.                             Jokaisessa kirjassa oli jotain positiivista sisällä, kuten olet kaunis, olet paras, nauti päivästä jne.

Kirjaset ripustettiin kattoon ja niiden taakse seinälle laitettiin vielä A3:sia joissa myös oli samaisia lauseita mitä kirjasissa esiintyi. Nekin olisi pistetty aaltomaiseen muotoon, mutta aika loppui kesken. :P

 

Pääsiäinen ja täysikuu

10.04.2010 - 16:43 / Kategoriat: Yleinen, päivis, uni

Ja lopuksi kuva tämänvuoden pääsiäiskokosta.

 

Tekemistä

25.03.2010 - 15:52 / Kategoriat: Yleinen

Viime päivityksestä onkin aikaa enkä jaksa nyt edes miettiä syitä miten näin on päässyt käymään.

Joten menen suoraan asiaan!

Viime viikonloppuna oli tampere kuplii jonne en ikävä kyllä mennyt, kun en olisi päässyt kovin helposti takaisin tänne Raaheen. Mikä sitten johti pienoiseen alakuloon ja isoon annokseen tekemisen puutetta. Minkä johdosta menin pihalle ja rakensin lumilinnan. Sen tekemiseen meni melkein viiisi tuntia ja tietenkin siitä piti itsensä korkuinenkin tehdä jotta se olisi ''täydellinen''.

 No jumiinhan siinä meni kun noin vain yllättäen tiess kuin monen vuoden jälkeen menee lumilinnaa rakentamaan ja sehän jäi sitten kesken. Pitänee ensi viikonloppuna sitä vielä vähän rapsutella kuosiin.

Eli siellä menee portaikko ylös ja katossa on reikä. Tarkoituksena oli vielä tehdä ne rappuset menemään lumilinnan sisäänkin ja mahdollisesti tehdä vielä toiset rappuset tuohon oikeaan sivustaan....

Ainiin ja sitten kuvaa jääpuikosta joka on reippaasti minua pitempi ja jatkaa vain kasvuaan!

Kaksi viime viikkoa on ollut kirjansidontaa, joka on ollut oikein mieluisaa hommaa. Vaikkakin jokaiseen sitomaani kirjaan tuli ainakin se yksi virhe jos ei useampikin. Tehtiinhän me myös albumi, kansio ja päivyrikin joskin jälkimmäisestä puuttuu sivut.

Ja muutama lähikuva kirjoista

Nuo kirjaset joiden kannessa on pikkuruista tekstiä on päällystetty espanjan sanakirjan sivuilla. Ja  punaisen kalakirjan alla kuin myös muiden kirjojen takana oleva kirja on päällystetty japanista tulleen joululahjan lahjapaperilla.

Niin ja sitten nuo kalat tein itse tekemällä leimasimella.

Onhan siinä myös kettuleimasin, mutta en lopen joutanut sitä käyttämään, kun tahdoin saada mahdollisimman monta kirjaa sidottua.

Kuten näkyy leimasimesta jäi aina vähän erilainen kuva joka painokerran jälkeen, mutta minun mielestäni se oli vain hyvä asia.

 

 

Dittitii

14.02.2010 - 14:24 / Kategoriat: Yleinen, päivis

Ja sitten viimeisin etsaus/akvatinta, jonka tein syntymäpäivälahjasta. Hiukan enemmän olisin siihen sävyjä tahtonut, mutta oli tämäkin lopulta sitten ihan hyvän näköinen.

Hehhah pistetääs vielä tämä pistetyö jota en ensialkuun millään meinannut osata. Ja pari kertaa teinkin sen uusiksi ennenkuin olin tyytyväinen. ^^''

 

katsaus tekemisiin

10.02.2010 - 17:55 / Kategoriat: Yleinen

Seuraavaksi satunaisia skannailuja taidegrafiikan tunneilta

Kolme ylintä piti raapustella ''hot potato'' aiheesta. Ja silloinhan oli se sikaflunssa otsikoissa niin raapustin siihen liittyen. (etsaus/akvatinta)

Sikoja on värillisienä vielä muutama, liittyen toiseen tehtävänantoon.

Piti suunnitella itselleen ex-libris. (etsaus)

Kolme 2cm laattaa ja aihe vapaa. (etsaus/akvatinta)

Ja sitten luppoajalla tehty etsaus/akvatinta joka meni hivenen pieleen, kun ei noita sävyeroja näy. Pidin kuitenkin lopputuloksesta.

 

 

 

Joulu on jo ovella...

08.12.2009 - 16:07 / Kategoriat: Yleinen

Kummasti päivää piristi joululahja japanista. Jota kylläkin odottelin vasta loppuviikolle. ^^

Jälleen oli taidokkkaasti papereihin taiteltu paketti jonka sitten varovasti aukaisin.

Sisältä paljastui kaunis joulukortti, suloisen pieni ja söpöisin kuvioin varustettu sateenvarjo ja mystinen puuloota. (Niin en älynnyt lukea mitä lootikkoon oli präntätty. Eli nyt vasta hoksaan mitä tuossa lukee...niin ei se niin mystinen ehkä olekkaan.)

Siellä oli kaunis kellokompassi! Uskaltaakohan tuon kanssa mennä liikenteeseen ettei vaan mene rikki.

Ja sateenvarjo avattuna. Sekin oli ihmeellisesti taiteltu niin kesti hetki ennenkuin sain sen takaisin pieneen pussiinsa. Kun katselee noita kuvioita tulee makeannälkä. :3

Eli enköhän jo viimein voi toivotella tämän paketin johdosta...

HYVÄÄ JOULUA

 

Aika Eastwoodille

29.11.2009 - 12:14 / Kategoriat: Yleinen

Eli  otin tehtäväkseni tehdä eastwood+steampunk työn noin viikko sitten. Ja sen tekemiseenkin meni viikko...enkä vieläkään oikeastaan ole kovin tyytyväinen. Mutten osannut tämän paremmin tehdä. Kuitenkin päädyin tekemään kolme erilaista kuvaa joissa jokaisessa on yksi kohta mistä pidän.

 

en minä vaan tiedä

01.11.2009 - 19:04 / Kategoriat: Yleinen, päivis

Onhan ne ex-librikset kauniita. (no tuo ei kylläkään sitä ole) Mutta en minä silti menisi semmoisia liimailemaan kirjaan kiinni. Ainakaan omiin kirjoihini. Omasta kieroutuneesta mielestäni se on kirjan sotkemista ja jonkinmoista ilkivaltaa. Mutta tästähän voidaan toki aloittaa hyödyttömät väittelyt ja kiistelyt, kunnioittamatta tietenkään toisten mielipiteitä. (ja olisihan tuossa pitänyt se koko nimi olla, mutta ei millään mahtunut)

 

Ei se vielä ole ohi!

27.12.2008 - 19:29 / Kategoriat: Yleinen

Minulle joulu on ohi vasta 1.1.2009!
Pistän tänne nyt kuitenkin piirroksia näytille, kun en saa aikaan järkevää tekstiä. ;D

Myöhästyneet joulun toivotukset mutta hyvinkin ajoissa olevat uudenvuoden loilotukset kaikille!

 

Pistetääs vielä ihana kappale perään http://www.youtube.com/watch?v=6-4VOLeKBOw

 

 

Joulu on taas joulu on taas...

04.12.2008 - 19:58 / Kategoriat: Yleinen
Jep Jep minä tosiaankin kuulun myös niihin ihmisiin, jotka odottavat joulukuuta ja paljon lunta. Olin tälle vuodelle tehnyt lupauksen ''Jos ei tule lumi joulukuuhun mennessä tai sulaa välissä poies lupaan pyhästi kärttyillä jokaiselle''. Noh lumi tuli ennnen joulukuuta ja on vielä jotenkuten pysynyt maassa, mitänyt tällä viikolla räntäkelit on verottanut jo roimasti valkoista peitettä.
Mutta Nou hätä! Lauantaiksi on luvannut kunnon pakkkaset ja lumisadetta! UPEAA!!!

Nyt ovat päivätkin kuluneet nopeasti, kun pääsin työharjoitteluun savipajalle. Missä on oikein mukavaa ja olen pääässyt hölisemään ihan loputtomiin. Toivottavasti en ole ollut kovin ärsyttävä. Voisi jopa mainostaa sivuja. http://www.savipaja.fi/

Ensimmäisen viikon sain pakata liikelahjoja ja siivoilla. Tällä viikollla olen katsonut hinnat kohilleen, tehnyt meritähtiä ja tuhottomasti perhosia. Eikä siinä edes tylsisty kun tekee perhosiakin kymmeniä peräjälkeen, kun jokaisen voi koristella aina eritavalla. On se vaan jotain niin hienoa, kun saa tehdä käsillään ja näkee tuloksen.

Joulun kunniaksi kerrotaanpa kieroutuneen sekavan unen pätkä näin kaikkien riesaksi.

Espanjalainen inkvisitio oli päättänyt laajentaa toimintaansa Lappiin. He olivat kouluttaneet saamelaisia ja lappalaisia tehtäväänsä ja nämä olivat juuri valmistuneet inkvisitio koulutuksestaan. (tiedä nyt sitten onko semmoisia) Noh tämä Lapin inkvisitio oli innoissaan ryhtynyt toimeen ja päätyivät pidättämään joulupukin pyhimyksen halventamisesta. Oikeudenkäynti aloitettaisiin kuitenkin vasta kun löytyisi sopiva shamaani tuomariksi.

(HUOM!! Tarkoitukseni ei ole loukata ketään tai mitään kerroin vain unen[kaikenvaralta mainihin])

Ja sitten vielä ihana kappale josta näin unta pari viikkoa sitten ja kuulin ensimmäistä kertaa tänään.
http://www.youtube.com/watch?v=dl6yilkU1LI

 

Pakko tuhertaa

22.11.2008 - 17:49 / Kategoriat: Yleinen

 

Noniin sain keploteltua skannerin kanssa kuvaa paremmaksi aikani painittua

 

Missäs sitä on oltu

16.11.2008 - 21:52 / Kategoriat: Yleinen

No sitä jotenkin vierähti taas...aika vierähti minähän en vierähtele, minä nyrjähtelen.

Löin tässä jokin aika sitten vetoa siitä osaanko piirtää irstaan naisen....kyllä vain irstaan naisen. Noh kymmenkunta hahmottelua myöhemmin minulle alkoi valjeta, että pitää ehkä vähän tehdä taustatukimusta. Tosin tuli ensin googlattua alusvaatteet...ja niille hekoteltua ja jotenkin sieltä pörrön ja röyhelön pariin. Kyllävain irstaiden naisten piirtely jäi siihen ja sain huomata piirtäväni pörröä ja röyhelöä. huonolla menestyksellä toki kuinkas muuten.

Niin ja olihan tällä viikonlopulla ne käsityömessut Tampereella. Klo:6.0 lähti auto sievistä ja klo:10.00 piti olla perillä, mutta jostain syystä se venyi kahteentoista. (lähestulkoon) Minähän sitten kuuluun niihin henkilöihin, jotka eivät siedä aikataulun pettämistä varsinkaan jos on suunnitellut myös jotain muuta siihen varalle. Noh mökötin sitten tunnin verran asiaa ja yritin viihtyä.

Kait siellä ihan mukavaa oli, en oikein osaa kommentoida sitä menoa. Kovin epäkohteliaita kävijöitä siellä kuitenkin oli. Varsinkin helmikojulla. Olin siinä vertailemassa helmipussukoita ja minkä niistä ottaisin, mutta yhtäkkiä joku veti minut siitä poies ja meni minun paikalle, minkä johdosta jäin ison selkämuurin taakse seisomaan helmipusseja kädessä ja kaikki vielä maksamatta. Odotin myös kauhulla huutaisiko joku kohta minua varkaaksi, mutta niin ei onneksi käynyt. Niin ja siellä messuilla olivat jotkin tuotteet kyllä hieman liian kalliita.

Kotona sitten oltiin siinä pual kahdentoista aikaan yöllä jollen nyt vallan väärin muista. Hyvä kun kotiin asti pääsi, niin väsynyt sitä jo oli.

Kaikkeahan tässä on tapahtunut mutta oikeastaan semmoista mitä ei ole väliksi kirjoittaa ylös...ainenkaan vielä, kunhan nyt pieni päivitys paikallaan.

 

Lumituisku

03.11.2008 - 18:09 / Kategoriat: Yleinen

Perjantaina satoi oikein urakalla lunta! :3 Mikä tietenkin sai minut hyppimään innnosta. Puin heti vaatetta päälle ja hyppäsin ovesta ulos 'syleilemään' ensilunta. Vain saadakseni kuuulla ison *KRUNTS* ääänen jalkani alla.   Olin tallonut päästäisen päälle, taas.  Elättelen itseäni siinä uskossa, että tämä oli jo kuollut ennen minun tulemistani. U_u

Noh pian kuitenkin tokenin tästä tunnelman latistajasta ja menin metsään keräämään havuja. Mikä oli varsin mukavaa, vaikka sitä lunta tuiskuttikin ihan tolkuttomat määrät. Tosin metsäkin oli jo ihan lumen peitossa niin en nähnyt vesikuoppaajohon molskahdin havujeni kanssa.  Mistä sitten suuuntasin litsahtelevan kulkuni naapurin mummon kahvipöytään. u_u

Iltapäivästä aloin valmistelemaan ruokaa kotiin palaaville immeisille. Mutta se ei oikein meinannut onnistua sähköjen räpsiessä viiden minuutin välein poies päältä.

Kaikenkaikkiaan olen iloinen lumentulosta, vaikkakin ajokeli meni heti varsin surkeaksi. Minkä havaitsin lauantaina ajellessani Halloween juhliin kieli keskellä suuta. ^^''

 

Pöhnä

28.10.2008 - 19:52 / Kategoriat: Yleinen

On se nyt kumma

Paljon olen tehnyt liittyen joululahjoihin tai muuhun, mutta en saa niitä näytille kun se kamera uupuu. :<

Pitää koettaa saada lainaan joltain tutulta viikonloppuun mennessä.

En nyt voi edes piinata millään unella, kun en millään muista viimeyön unta.

Stephenie Meyerin kirjaan perustuva (houkutus) elokuvakin on jo saanut trailerin esiin ja tottakai vilkaisin sen. Mikä johti siihen, että itkin lopun iltaa verta. Edwardin esittäjä on ensinnäkin valittu päin honkia. Ja olen 100% varma etteivät he missään vaiheessa hyppineet puissa. Ja lloppukohtauskin näytti menevän ihan erilailla kuin kirjassa. Tässä elokuva jota tulen välttämään kin ruttoa. >(

Mutta kyseise henkilön kolmas kirja on ilmeisesti ilmestynyt. <3 Sitä pitää lähteä metsäsätämään huomenissa kirjastoon ja ainakin pistää itselle se varaukseen jos ei ole vielä saatavilla.

 

Aika kulkee

14.10.2008 - 19:31 / Kategoriat: Yleinen

Niin se on vaan vierähtänyt aika, enkä ole tänne saanut aikaiseksi mitään. 'On ollut niin kiireitä' u__U

Kissakin sairastui. :<

Noh paljon pelottavia löydöksiä olen tehnyt ja tulen kauhulla odottelemaan uusia. Tässä kun joululahjoja siskonlapsille tiirailee näkee kaikennäköstä outoa. Viimeviikolla tutustuin my little pony customeihin. (eli my little pony = my little jack sparrow yms vain mielikuvitus on rajana)

Mutta ei! Vielä oudompi löydös oli tiedossa! Tänään näin leluhyllyllä HAREM BABY! Aivan haaremi vauvat ovat saapuneet! Jokaisen märkä päiväuni on nyt toteutettu!

Ei tommosia vaan minun aikana, mitähän ne lähempänä joulua keksii...  ~~

Näin ollen koen velvollisuudekseni päättää tämän kirjoituksen kertomalla jälleen yhden häröisistä unistani jonka näin.

 

Olin jollain tavoin joutunut mukaan zombien +natsien lahtaus iskuryhmän jäseneksi. Juoksimme ryhmässä pitkin mummojen hehtaarisia kaalipeltoja ampuen zombeja lähestyen samalla natsien tukikohtaa.  Kuitenkin tukikohdalle päästyämme huomasin kadottaneeni aseeni ja ryhmänjohtaja ojensi minulle jostain uuden aseen tilalle. Sitten rynnimme tukikohdan sisää. Kuitenkin kun valmistauduin ampumaan sain huomata saaneeni muovisen pyssyn ja näin ollen mätkin pahaa aavistamattomia vastustajia muoviaseellani.

Kuitenkin rynnäkkömme ei tuottanut hedelmää ja olimme pian rivissä polvillamme käden niskan takana ja aseet edessämme luovutuksen merkiksi. Natsien ihmetys oli kuitenkin hyvin suuri, kun he huomasivat minun hallussani olevan vain muovipyssyn. Näin ollen he päättivät hakea paikalle ylimmän upseerin.            

Upseerin mielestä tämä oli varsin hupaisa tapaus ja naurettuaan hetken ilmoitti ettei minua saisi teloittaa jos pian tekisin jotain yhtä hulvatonta ja hän saisi jälleen makeat naurut. Ja niin ryhmä ja minut raahattiin ilmalaivaan.

Tämä saa kelvata, uni toki jatkui tästäkin, mutta säästän turhilta yksityiskohdilta.

 

Käytöksen kultainen kirja

02.10.2008 - 17:22 / Kategoriat: Yleinen

En nyt millään osaa käyttää omia sanojani mutta varmasti hallitsen kirjoitusvirheeni normaaliin tapaan. Mistä johtuen kirjoitan pätkiä tästä mainiosta opuksesta jonka kesällä kirpputorilta otin huomaani. Itse luin tämän opuksen pilke silmäkulmassa. Voisin nyt ottaa pätkiä maalla käyttäytymisestä.

Eli kohtuu paksun opuksen nimi Käytöksen kultainen kirja.

kirjoittanut: Tuomi Elmgren-Heinonen ja painettu vuonna 1957.

Maalaistalosta 'lyhyesti,' ihan vaan meidän 'maalla' asuvien kunniaksi. u____u

Maalla nuorella emännälä on tilaisuus käytellä aarteitaan ja nostaa sivistystasoansa. Omaksi ja vieraansa iloksi hän varustaa vierashuoneen vuoteen kauneimmilla pellava lakanoillaan koruompeleineen, kotona kudotut iloisen väriset päiväpeitteet joutuvat ehkä täällä käyttöön ja somistavat huonetta, myös näihin sointuvat ikkunaverhot ja käsipyyhkeet loistavat tulijaa vastaan. Nuoren emännän on otettava kaikki huomioon vieraastaan kestitessä. Vieras joka johdatetaan huoneeseen, missä kauniit käsityöt ja kotikutoiset verhot ja kutomatuotteet tervehtivät häntä, masentuu ellei hän huomaa emännän ajatelleen myös hänen hyvinvointiaan mukavuuden kannalta.                                                                                  

Nykyajan nuoren emännän kunnia-asia on, että pesuastiat ovat moitteettoman puhtaat ja ehdottomasti hajuttomat. Emännän on myös  laitettava vieraansa käyttöön kaksi pesuvatia, sillä henkilökohtaisesta puhtaudestaan huolehtiva vieras  aivan varmaan toivoo saavansa joka päivä pestä muutakin ruumiinosiaan kuin pelkästäään kasvonsa.

Maalaistalossa on myös kärpäsistä ainainen kiusa, mutta huolellinen nuori-emäntä käyttää hyväkseen kaikkia nykyajan keksintöjä taistellakseen sitä vitsausta vastaan.

Eityisesti nuori-emäntä huolehtiipihastaan! Hän valvoo ettei siihen ennen kaikkea heitellä  paperinpalasia tai roskia, eikä myöskään hiuksia ikkunoista.

 

Tuotoksia

24.09.2008 - 16:36 / Kategoriat: Yleinen

Jälleen yksi kello stailattu uuteen uskoon. Samlla tekniikalla kuin edellisetkin.

Sitten on tämä stabilon kilpailu johon päätin osallistua ja olen nyt saanut luonosteltua 6sivua päivässä. Tai siis kuusi sivua on valmiina. Maanantaina sain tietää kilpailusta ja illan aikana tein jo mokomat sivut. Tieten muutama sivu puuttuu vielä.

http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=2357639 tämä kilpailu kyseessä.

 

Ohopsis!

17.09.2008 - 16:14 / Kategoriat: Yleinen

Noniin sain tänään ensimmäisen seinäkellon tuunattua! \o/

Kävin tietenkin ensin katsastaan tiimarin ja sielähän oli servetit tarjouksessa, joten koppasin muutaman hienon mukaan. Otin myös sieltä parin enkelin siipiä ja kuvapaperi nivaskan.

Enkelin siivet jätin vielä käyttämättä, mutta servetistä meni yksi ja kuvapaperiakin pääsin leikkelemään.

Servetin kiinnitin reunoihin. Ensin kuitenkin piti riipiää siitä se kuviokerros  ja sitten leikkelin sopivan mittaisia suikaleita, en kovin pitkiä. Kaskun se kellohan on pyöreä ja jos suikaleet on kovin pitkiä niin ne olisi menneeet melko rumasti ruttuun.

Sitten sekotin erikeepperiä ja vettä pienessä kipossa. Pistin servetin haluttuuun kohtaan ja varovasti vetelin liima-vesiseosta siihen päälle. Pitää varoa ettei  paina liian kovaa tai servetti repeää. Sitten kun kellon reunat oli kokonaan peitetty servetillä lisäsin liimaa vesiliima-seokseen ja sivelin reunat kauttaaltaan sillä, jotta se olisi kestävämpää. Sen jälkeen koetin malttaa ja antaa reunojen kuivua rauhassa.

Siinä välissä oin kuviopaperista ympyrän muotoisen palan ja leikkasin sen. Tein myös numerot 12, 3, 6 ja  9 erillisellle paperille. Eli pienempiin ympyröihin.

Kun reunat oli tarpeeksi kuivuneet kiinnitin uuden pohjan paikoilleen liimalla ja numerot sitten siihen päälle. Sen jälkeen viisarit paikoilleen, kuin myös lasi.

Ja näin on tuunattu kello valmis!

 Ennen ja jälkeen kuvat. Alimmaisesta pilkottaa patterit, jotka pistän paketin mukana. :3

 

Jos sittenkin näin

16.09.2008 - 17:33 / Kategoriat: Yleinen

Kovin railakkaasti alkoi täämä viikko ja ajattelin nyt kirjoitella iukan asioita ylös enenkuin unohdan.

Eilen läksin viemään siskolle ja sen lapsille flunssalääkkeitä. En kuitenkaan pääässyt autolle asti kun jo alkoi tapahtumaan.

Kissa jahtasi pientä päästäistä>>päästäinen juoksi housunlahjettani ylös>>päätän pelastaa pääästäisen ja alan hätistelemään kissaa kauemmas>>päästäinen tippuu>>tulen talloneeksi päästäisen henglitä kissaa hätistellessäni>>EPIC FAIL

Kissan ajatukset tietenkin jo arvasi. **säää tapoit sen!!! määä tahroin vielä leikkiä!!! paska emäntä!!!**

Päästäinenkin oli vain peukalonkynteni kokoinen, joten kovasti minua moinen tapahtuma suretti.

Sitten 'askartelu' asiaa. Tarkoituksenani oli hommata erilaisia valkoisia paitoja ja kangastusseja mutta, koka kangastussit ovat yllättäen kadonneet luovuin ajatuksesta. Tänään aamulla tulin sitten katsoneeksi aamu tv:tä (vaimikäsenytolikaan) ja siinä tuunattiin kelloja. Mielenkiintoni syttyi. Nyt vain jostain ainakin kolme halvinta seinäkelloa mitä on ja alan niitä tuunailemaan hyvinkin innoissani. ¤_¤ Pitää vaan miettiä keille ois tarvetta 'upealle' seinäkellolle ennenkuin alan niitä tuunailemaan tai joku saa ihan vääränlaisen joululahjasta.

 

Suunnitelmia onko niitä?

12.09.2008 - 19:11 / Kategoriat: Yleinen

(luetaan oikeallta vasemmallle)

En nyt oikein tiedä itä olen tällä viikolla saanut aikaan. Noh ehkä yhden piirroksen kahden viikon tauon jälkeen, joka sekin on ihan koohtuullisen hyvään menevän.

Sitten olenkin tehnyt kotihommia. Eli tiskien laittoa, pyykinpesua, ruuat ymsyms. Noniih a puolukat puhistanut. Ja nähnyt mitä erikoisimpia unia jälleen kerran.

Olen myös sortunut lukemaan Diana Gabaldonin kirjat missä Jamie ja Claire on on kymmenettä kertaa läpi. Tällä hetkellä olen lukemassa kirjasarjan kolmatta osaa, Matkantekijä. Ei paha sinänsä kun olen lukenut tälle viikolle Mukkalaisen ja sudenkorennon. Yllän kohta entiseen lukunopeuteeni. Voisin itseasiassa paremmalla ajalla ja sopivassa mielentilassa kirjoitta mielivaltaisen selonteon ja mielipiteitäni+ huomatuksiani täynnä olevan tekstin kyseisestä sarjasta.

Tosin sunnuntai iltana ehkäisin orastavaa masennusta lukemalla ala-aste aikaisia tusina pokkari romaaneja vauhdilla läpi. Ja semmoisten kirjojen sisältö on mitä on ja kaikenlisäksi se kuvainnollinen kieli tietyissä tilanteissa hyvinkin omaperäistä. Sain monta kertaa hyvät naurut ja parissa tapauksessa niinkin hyvät, että vedet nousi silmiin. Kait se silloin ala-asteella, kun olin kiinnostunut lukemaan semmoisia kiroja oli kovinkin kiehtovaa.

Tosin itse en ehkä suosittele kovinkaan monen 4-5 luokkalaisen lukemaan Jean M Untinen-Auelin kirjoja.

Olenkin saanut usein kuulla kuinka minä liian nuorena luin semmoisia kiroja jotka eivät olleet siihen ikään katsottuna sopivia. 'Sen takia oletkin tommonen' Mitäs sitten ne olivat palon mielenkiintoisempia kuin lukea joidenkin varhaisteinien rakkaus ongelmista.

Olen myös vakaasti päättänyt kirjoittavani itse jonkin vampyyri aiheisen kirjan jos ei pian löydy kunnollista luettavakseni. Tein jo karkean mielekartan paperille jossa nyt pääasiat oli ylhäällä, mutta olen kadottanut sen.

Toisaalta voisin palata nyt lukemaan kirjaa.

 

Kerrankos

06.09.2008 - 16:16 / Kategoriat: Yleinen

Hm hmm

Eilen aloitin Peter Pan Purppuran lumoissa ja tänään sain sen luettua loppuun. Olisin varmaan eilen jo sen lukenut, mutta olin hummailemassa kylillä. ^^''

Suosittelen kirjaa oikein lämpimästi kaikille, jotka haluavat jatkoa Peter Panin menemisille. \o/

Kadonneet lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja miltei jookaisella on jo onma perhe ja elämä menee omia uomiaan. Jotku on lääkäri, tuomari tai soittaa bluesia. Mutta heitä vaivaa öisin unet mikä-mikä-maasta joista aina herättyään vuoteeesta löytyy sotakirves, hiekkaa ja simpukoita tai jotain muuta mikä-mikä-maahan liittyen. Päättävät he silloin palata katsomaan mitä Mikä-mikä-maassa on vikana.

Jep jos kerron yhtään enempää saatan paljastaa liikaakin. Itse pidin siitä ettei Peterin luennetta oltu muuteltu ja keijukin oli ihan mikä-mikä-maan keijuja. Missään vaiheessa kirja wi käynyt minulle tylsäksi ja aina välissä olevat mustavalkoiset piirrokset olivat mielestäni hyvin kauniita. Saivat opa sormeni syyhyämään sen verran pahasti, jotta itsekkin taidan kohta piirustellla jotain merirosvoista. ;3 Tosin aavistelin jo puolessa välissä kirjaan ihan oikein mitä oli tulossa, mutta ei se minua kovin haitannutkaan. Sainpahan hykerrellä omaa 'kekseliäisyyttäni.' ^^''

Eilen tuli samoiltua iltakymmeneen Ylivieskassa kauppojen yössä. Joista käteen tarttui Diana Gabaldonin Muukalainen, Queen greatest hits II (WOHOOOO), röyhelöpaita <3 ja hiukan makeisia.

Kirjan olen kylläkin lukenut jo kymmenia kertoja läpi kuten sen muutkin osat, mutta kirjastossa alkoivat jo hiukan kieroon katsomaan kyseisten niteiden jatkuvaa lainaamista mikä nyt sitten on saanut minut ostamaan ykkös osan omakseni. Sudenkorento (toinen osa) on ollut minulla hyllyssä jo monta vuotta kun löytyi halvalla kirpputorilta, joten enköhän ne muutkin osat hommaa hyllyyni aikanaan.

Eilen ensimmäistä kertaa tunsin itseni wanhaksi, kun kävin läpi alevaatteita kaupassa. Siihen viereen tuli ala-asteelaisia tyttöjä (vai olikohan ylääasteelaisia) kovin pyntättyinä ja niin laihoina, että teki mieli kokeilla meneekö jokin luu poikki jos hipaisee. Noh mutta ei se asia tämä ollut joka sai oloni tuntemaan wanhaksi ei. Siinä vaiheessa kun tyttöset rupesivat parjaamaan siinä olevia vaatteita kauheiksi ja hirveiksi ja varsinkin niitä röyhelöisiä paitoja joita ihastelin siinä tuntuivat minussa olevat vuodet kovin painavilta. Ostin kuitenkin sen röyhelöpaidan!!!! Eihän se maksanut kuin 5€ u_U ja semmonen röyhelöinen mieltymys kun minulla sattuu olemaan. *köhkäh* >,>

Mutta nyt kyllä voisin katsastaa tuon Diana Gabaldonin uusimman kirjan Lordi John ja veitsenterän veljeskunta. Tosin edellinen Lordi John kirja oli pienoinen pettymys. Kyllä se skotteja vilisevä sarja on paljonpaljonpaljon parempi. <3____<3

 

Pilvissä

02.09.2008 - 18:24 / Kategoriat: Yleinen

Niin kauan kuin olenkin lukenut kirjoja olen aina napannut sieltä joitain piirteitä itseeni. Käyttäytymistä, puhetapoja, erikoisia sanoja yms. Olen myös nähnyt monesti unia kirjojen hahmoista joista olen lukenut ja seikkaillut hidän kanssaan. (sama homma animen/mangan kanssa)

Mutta nykyään olen miettinyt mikä sitten lopulta on minua jos olen ottanut asioita muualta itseeni. Koostunko vain osista? Mutta eivätkös osat tarvitse pohjan? Oleskellessani perheeni tai muiden ihmisten parissa käyttäydyn aina tlanteen mukaan kuitenkaan sanomatta täysin omia mielipiteitäni tai muutakaan. En ole oma itseni muiden seurassa jotta en loukkaisi muita. Mutta onko se silloin huijaamista?

Tehtyäni pienen täsmäiskun kirjastoon maanantaina saan havaita suuren osan wilbur smitheistä olevan kateissa, wanhemman Terry Pratchettin tuotannon poissa ja Diana Gabaldonin opusten uupuvan. Ei se mitään olenkin jo lukenut ne kaikki, oli jo aika iskeä silmäni uusiin tulokkaisiin.

Ensimmäisenä silmäni osuivat Marcus Sedgwickin kirjaan Miekkani laulaa. Luin takakannesta ja hihkaisin ilosta kun siinä mainittiin vampyyrit. (kyllä pidän vampyyri teoksista, jo pienestä pitäen) Onnellisena mahdollisesti uudesta vampyyri kirjasta lainasin sen ja luin sen jo samana iltana. Sain pettyä pahasti. Ei siinä oikeastaan voinut kusua niitä vampyyreiksi vaan zombeiksi j toisekseen päähenkilönä oli jokin tietämätön jo kokoajan asioista kyselevä nulikka. Miksi vampyyreistä on niin vaikea löytäää kunnon roaaneja luettavaksi vai enkö vain osaa löytää niitä? Kuitenkaan tätä kyseistä kirjaa en suosittele kenellekkään.

Hyppään nyt kuitenkin hetken siihen hetkeen kun kirjatoukka puri minua ensi kerran. Eli tiedossa on pitkäpiimäistä pohjustusta jollekkin mikä ei lopulta saata liittyä asiaan mitenkään. (ei se mitään se ainakin on ihan minun kaltaistani)

Silloin aikoinaan, kun ekaluokan aloitin ja opin lukemaan kehotettiin kaikkia tyttöjä lukemaan neiti etsiviä. Kait niitä pidettiin(pidetään?) tytöille sovliaina kirjoina. Noh toiseen vuoteen mennessä olin lukenut kaikki neiti etsivät ja jäi hyvinkin nyrpeä mieli niiden jälkeen. Olin tullut siihen uskoon, että kaikki kirat olisivat samanlaista soopaa ja pääätin etten lue enää yhtäkään kirjaa. Mutta sitten toisen vuoden talven aikoihin oli kovia pakkasia jolloin ei tarvinnut olla ulkona luki meille tämä väliaikainen opettaja täti meille nukkumatti kirjaa. Luulin sen silloin olevan jotain ihan vauvojen satu hömppää kun sanoi kertovansa nukkumatista. Sain hämmästyä kun kuulin toisenlaisesta nukkumatista.

Tässä tarinassa nimittäin kerrottiin kuinka nukkumatti tahtoi antaa vain hyvuä unia, mutta pahat voimat levittivät painajaisia ihmisten mieliin ja nukkumatti joutui taistelemaan tätä vastaan. Pahojen unien levittäjien tarkoituksena oli vangita nukkuvat ihmiset lopullisesti uniin koskaan heräämättä, mutta nukkumatti onnisui jokaisen pelastamaan sateenvarjollaan, joka muuttui myös unien miekaksi. Tarinassa kerrottiin myös mistä unihiekka tulee ja kuinka vaarallista sitä on hankkia. Kuvailtiin myös nukkumatin palatsia ja puuutarhaa. Ikävä kyllä en muista kirjan tekijän nimeä tai itse teoksen nimeä, kun vain tuona nimenomaisena päivänä olen tuon tarinan kuullut. Ilman tekijää ja teoksen nimeä kirjaa on mahdotonta löytää jotta voisin sen lukea uudelleen.

Noh tämä kirja kuitenkin sai minut uskomaan, että siellä on hyvi kirjoja hyllyssä odottaen löytäjääänsä ja kas Peter Pan tarttui silloin käsiini ja sehän sitten viitoitti minut lukutoukan polulleni. (ehkä joskus kerron peter pan tuntemukseni)

Maanantaina löysin myöss Ge´raldine McCaughrean teoksen Peter Pan purppuran lumoissa. Lainasin kirjan mielen kiinnosta jotta näkisin onko kiroittaja saanut Peter Panista niinnoh Peter Panin muuttamatta sitä. (kuten disney teki ainankin keijun suhteen. kun eihän se ole helinä vaan raikuli) Eli onko tästä kirjasta J.M Barrien teoksen rinnalle vai tippuuko se alas keijupölyn puutteesta? En tiedä vielä, pitäää ensin lukea tämä keskeneräinen kirja alta.

Noh tässäpä nyt oli melkoisesti papatusta kummallisesti asiasta toiseen hyppien.

 

Kyllä se vaan on

26.08.2008 - 17:51 / Kategoriat: Yleinen

Nyt jotenkin pitäisi ehtiä tehdä kaikki kotihommat ihan yksikseen kun porukkaa lähti ties minne. Ja joululahjojakin olen jo alkanut väkertämään. Eli kaulaliinaa on jo jotain 60cm tehtynä ja Totoron kuva on jotussattu ja tausta väritetty. Ainakin itse ruukkaan aina tehdä taustan ensin niin ei haittaa jos menee joidenkin osien päälle. (ihme selityksiä) @,@

Sitten vielä tämä puutarhakärpänen iski taas. Tottakai näin kasvukauden lopulla jolloin ei oikeastaan ole järkeä tehdä yhtään mitään, mutta no voihan sitä suunnitella aina ensi kesäään. (ellen jo ole silloin muuttanut tampereelle) On sillä huonotkin puolensa kun on puutarhuri, nmutta ei oikeastaan puutarhassa töissä, kun ne kädet haluaa kokoajan tehdä jotain siellä pihalla ja saada kaikennäköistä kasvamaan. Tai no ei oikeastaan huonoja puolia...tai no on kun ottaa tämän anime/manga harrastuksen viereen niin se voisi olla aikamolinen rahareikä...nojaa. S)

Tänä kesänähän olin tosiaankin saanut aikaiseksi pottumaan, sokeriherneitä, porkkanoita ja retiisejä. Mutta kun sainkin yllättäen töitä kesäkuun lopulla (jotka nyt on loppuneet) jäi kasvimaani hoito vähemmälle. Eli meni aika rempalleen, kun en ehtinyt kitkemään.  :S

Nytkin olisi kova hinku ottaa vanhoja autonrenkaita, panna niiden sisään juurimattoa ja sitten niiden päälle multaa ja istuttaa siihen renkaaseen mansikoiden rönsyjä. Sitten katsoa miten se siinä menestyisi, läkähtyykö hengiltä vai onko oikein mainiot oltavat. Jotkut on kuulemma pottujaan kasvattaneet tällä tavoin. (pistäneet renkaita päällekkäin ja sitten istuttaneet muutaman mukulan. En oikeastaan tiedä miten se käytännössä tapahtuu) ^^''

Tieten nytkun oli näin sateinen kesä eivät minun niin ihannoimmat köynnökseni oikein kasvaneet kunnolla ja kuolivat lähestulkoon poies. Mustasilmäsusannakin meni ihan keltaiseksi. :(

 

Kaikkea sitä

22.08.2008 - 19:02 / Kategoriat: Yleinen

Phuuh ihan unessa tullut vedettyä tämäkin viikko. No onneksi ole viimoinen yövuoro ja kuten eilen päivällä selvisi yhden puhelun myötä myös viimeinen työpäivä. \o/ WOHOOOO!

Jotenkin mukava olotila, kun tietää ensi viikolla olevan tarpeeksi aikaa siivoamiselle ja kaikelle muulle jotka on joutunut jättään aina myöhempään ja myöhempään. No huomenna on vielä kiireistä, kun pitää kokoukseen mennä ja koettaa muistella asiat kohdilleen.

Niin ja sitten olenkin koko ensi viikon talon emäntänä ja teen miehille ruuat ja keitän kahvit kun sisko tosiaan lähtee sinne opiskeleman ja äiti menee kuntoutukseen. Pitääpä sitten varoa etten tee taas liian tulisia ruokia muiden makuun. ^^''

Pitää sitten jonkin ajan päästä se uusi työpaikkakin etsiä, jotta sitten on tarpeeksi rahaa, kun Tampereelle muutan. Olisi hemmetin huono juttu jos loppuisi kesken.

En myöskään saa tänne hetkeen kuvia esille, kun kamera lähtee muualle. Eli minun on hommattava uusi. Voin tietenkin siihen asti rääkitä mahdollisia lukijoitani (lukeekohan ies kukaan?) youtube kappaleilla jotka sillä hetkellä pyörivät päässä.

Mutta tosiaankin tässä on tullut nyt kylläkin nukuttua vain vaivaiset neljä tuntia, kun yövuorosta tulin...voisi ehkä ottaa vähän rauhallisemmin.

http://www.youtube.com/watch?v=l8XHnKSfjTs

 

Muutoksia

19.08.2008 - 17:31 / Kategoriat: Yleinen

On se vaan melkoinen viikko nyt taas vaihteen vuoksi.

Sisko lähteekin yllättäen orivedelle kouluun tämän viikon jälkeen. Eli maanantaina hänen pitäisi jo olla koulussa. Noh melkoista puhelinsoittoja ollut tiedossa, kun joka paikkaan pitänyt ilmoitella lähdöstään. Niiin kelalle ja työpaikalle.

Minä tietenkin jään vielä kotiin kun en sinne tampereen kuvataide kouluun päässyt, mutta haenpa sinne sitten uudestaan ensi vuonna.

Jotenkin nyt tuntuu siltä, että tässä ihan erakoituu kohta. Se kun on niin, että lapsuuden ajan kaveri tältä kylältä muuttamassa poies samaan asuntoon ukkonsa kanssa ja nyt sitten tuo siskokin lähtee. Eikä minulle sitten oikein jää ketään härnättävää. Pitänee keksiä jotain mielekästä.

Sitten taitaa työpaikkakin olla kohta alta poies, kun siellä ruvetaan karsimaan työntekijöitä. Ovat ilmeisesti tehneet tappiota. Siirrytään myös kolmivuorotyöstä kaksi vuoro työhön. Eli yövuoro olisi jäämässä joksikin aikaa poies. (nythän on yövuoro viikko minulla menossa) Ei sinänsä kovin haittaa minua, onhan tuossa nyt taas rahaa tarpeeksi. Eli jos joudunkin poies töistä niin pidän varmaan loppuvuoden ihan 'lomia'. Sitten voisi taas ihan kunnolla rtsiä tötä ja kerätä rahaa coneja ja mahdollista koulua varten.

Tieten nytkun tuo siskon huone jää tyhjilleen joksikin aikaa voisin raahta sinne sen ylimääräisen toosan ja siirtää sinne sen dvd_laitteen niin saan sitten viimeinkin katsottua tuota animea hyllystä poies uusien eestä ja tieten joitain elokviakin. Täydellinen suunnitelma.

Coldplayn kappaleet pyörniyt sunnuntaista asti päässä varsin 'viva la vida' ja 'violet hill'

http://www.youtube.com/watch?v=IakDItZ7f7Q          

http://www.youtube.com/watch?v=dvgZkm1xWPE&feature=user

Sitten vielä syksyn sienikuvan voisin pistää.

 

Aika rientää

16.08.2008 - 15:05 / Kategoriat: Yleinen

Viikko meni yllättäen jonnekkin, kun piti hoitaa niin paljon asioita kasaan.

Eilen tuli sitten mentyä jo kahdeksan aikaan illalla nukkumaan, kun ei millään pysynyt silmätkään auki. Heräsin kylläkin sitten aamulla puoli kahdeksalta, minkä jälkeen päätin katsoa yhden berserk levyistä joita sain lahjaksi. (ihan piruuttaan antoivat, kun löysivät alelaarista 0.99€ kpl) No oli sitä sitten ihan mielenkiintoista seurata.

Tosin kymmenen jälestä piti jo ruveta siistimään paikkoja, kantamaan puita ja katsomaan miten pahasti viherkasveja on laiminlyöty. Näiden hommien jälkeen tuli suunnaton nälkä, mutta sain sitten huomata ääkaappien huutavan tyhjyyttään. Eli kauppaan vaan.

Sieltä löytyi viimeinkin Yotsuba&3 ja FMA 17, minkä seurassa  sitten vietti pienen hetken kun odotti ruan valmistumista. ^^''

Piirroksenkin voisin viimein saattaa loppuun nyt lauantain/sunnnuntain välisenä aikana. Tosin sitä pitäisi vielä tehdä se siskontytön oululahjakin...kyl miä ehin.

Tosin kirjahyllykin on pölyttynyt...ingoraan mokoman.

Syksy ihan selvästi tulossa, kun on näinkin kylmä ja oikein hiennon näköisiä kärpässieniä takapiha täynnä.

Pistetäänpäs nyt kuitenkin tänne kappale, kun en jaksa kärpässieni kuvaa vielä upata ylös. ^^''

http://www.youtube.com/watch?v=1jWcLCIK9WM&feature=related

 

Kiirettä pitää

12.08.2008 - 18:09 / Kategoriat: Yleinen

On se vaan ollut kiireistä ettei mitään ole ehtinyt kirjoitella tai tehdäkkään.

Heti kun pääsee töistä pitäää ruveta soittelemaan ihmisten perään ja etsiä käsiinsä ennen viikonloppua. Puhumattakaan siitä, että pitäisi leipoa ja hakea jostain avaimetkin.

Paljon suunnitelmia on jo pääkin täynnä, kun ajattelee joululahjoj. Se puputyttönen mikä aiemmissa merkinnoissä on ei ole edistynyt pätkääkään, mutta ajattelin tehdä siitä sitten myös taulun siskontytölle joululahjasta. Toisen siskonlapsille voisin maalata totoron.

Mistä muistuikin mieleen, että voisi koettaa ommella totoro säkkituolin joku viikonloppu. ^^

Päiät on ollut aika sateisia,onko koko kesää edes ollutkaan.

Kummipoikaakin on tullutt ihasteltua ja kummasteltua. Tänään pistin sille pinkin peruukkini päähän (joka oli eräässä vappuriehassa minulla) ja otin kuvan. Varsin veikeitä kuvia siitä tulikin. :3

Sitten olisi kova hinku tehdä gto amv:kin, mutta en millään saa päätettyä sopivaa aihetta joka olisi tarpeeksi sykähdyttävä. Bon jJovin 'its my life' kappaleella saisi ehkä keskinkertaisen aikaan, siitä kappaleesta tuntuu jo olevan niin paljon tehty. Ehkä jokin sopiva Queen kapale..pitää miettiä. School Rumble amv olisi myös kiintoisaaa tehdä, jos vain keksisin sopivan teeman. En kyllä ole vielä ikinä amv:tä tehnyt, mutta jostain se on aloitettava.

 

Mitä pitikään tekemän

10.08.2008 - 17:48 / Kategoriat: Yleinen

On se kumma vaikka kuin tietää etukäteen mitä kaikkea pitäisi viikonloppuna saada aikaan, niin aina kaikki menee mönkään. Eilenkin olisi niin paljon pitänyt tehdä aina siivoamisesta lähtien, mutta sain aikaiseksi vain lakanoiden vaihdon. Niin ja varattua parturille ajan maanantaiksi heti töiden jälkeen. Kiva puupölyssä ja kaikkea.

Nyt sunnuntaina en oikeastaan ole tehnyt mitään merkittävää, nähnyt hyvin häröisiä unia viimeyön ja katsonut päivällä constantinen. Sweeneu Todd olisi vielä katsottavana.Tosin olen joka sunnuntai nini tuutissaetten jaksaisikaan tehdä mitään, paitsi nukkkua. Olen huomannut etten oikein sunnuntaisin jaksaisi nousta ylös sängystä.

Ainiin ja tulihan sitä viimeyönä yhtäkkiä pienoinen inspiraatio päähän ja oli ihan pakko vetää pikainen lionnos paperille ottei sen vain olisi kadonnut aamuun mennessä. Nyt pitäisi vain keksiä jostain aikaa sen piirroksen loppuun saattamiseen.

Eli tässä luonnos. Lopputuloksenkin pistän näytille sittenkun se on valmis. 

Ehkä vähän epäselvä juu, mutta en parempaa tarkennusta saa ohuista lyijykynän vedoista.

Niin ja nyt tuli pariksi päiväksi siko tänne kylään lastensa kanssa, joten en taidakkaan saada ihan lähiaikoina tuota valmiiksi. Pitää sitä kummipoikaa nyt vähän toljotella ihan velvollisuuden vuoksi. ;D

Huomenna kyllä voisi metsästäää sen jäätelön, kun näytti niin hyvältä...mikähän se taas olikaan....

Niin ja jos joku on  tätä lukenut niin on saattanut huomata taustojon tiuhan vaihtumisen. Syy on siinä etten saa tumpeluuttani tekstejä kohilleen. Eli teksti heittelee 'reunojen' yli.

 

Niin se meni

09.08.2008 - 16:13 / Kategoriat: Yleinen

Täksi päiväksi olin suunnitellut kaikenlaista, mutta mikään ei sitten mennyt niinkuin piti. Piti siivota, käydä partirissa, aloittaa pitkästä aikaa iso piirrostyö ja kaikkea muuta 'kivaa'. No ainakin sain lakanat vaihdettua.

Ei se mitään. Leikin sitten vähän aikaa tussin kanssa ja sain aikaan jotain kovin nekoista.

Tässä on sitten kuvanen nekosesta, josta olen tehnyt pari sivuja strippejä omaksi ilokseni. Ehkä pistän ne jossain vaiheessa tännekkin näytille, kun saan ne siistittyä. (kun ja jos)

Sitten kissa linjalla jatketaan...

Itseasiassa voisin mainita, että minulla on kissa. Semmonen pieni pentu vielä, Iiro nimeltään.

 

Mainittakoon vielä, että otin kameralla kuvat niin saattaa näyttää hiukan sumeilta.

 

Kuvatuksen kuvaamista

08.08.2008 - 23:15 / Kategoriat: Yleinen

Eli voisin nyt ajan kanssa hiukan selventää ja kertoa itsestäni. Näin varoen....

Semmoinen 158cm pätkä, ruskeissa lyhyissä hiuksissa. Kas siinä tarpeeksi ulkomuodosta. *kjähäähähäh*  

Hermoilen kovin monesta asiasta, useinkin ihan syyttä suotta. En ole pitkävihainen ja olen mielelläni omissa oloissa. Väliin iskee täpinäpuuskat jolloin härnään viattomia perheenjäseniä ja ei niin perheenjäseniä. Tai sitten teen jotain äärettömän typeriä kokeiluja, mutta ei siitä sitten enempää.

Armoton lukutoukka olen ollut niin pitkään kuin muistan ja se näkyy myös hyllyissä, jotka nykyyän tuppaa ratketa saumoistaan. Se on sitten eri asia mitä on tullut luettua, kun sitä on samoiltu laidasta laitaan. Mitänyt dekkari kirjat ei ehkä koskaan ole kovinkaan iskeneet. Mainittakoon nyt kuitenkin pari kirjailijaa noin 'selvyyden' vuoksi.   mm. Wilbur Smith, Diana Gabaldon, Terry Pratchett, Robin Hobb, Jean M Untinen-Auel yms. yms.   

Sitten noin viisi vuotta sitten tutustuin tähän animeen ja mangaan. Mikä sitten sai muutenkin täydet kirjahyllyni kirkumaan tuskasta. Mangaa ja animeakin kyllä laidasta laitaan kyllä tullut samoiltua.

Jopas nyt sitten kirjoitin pitkästi (pitkästi ja pitkästi) kirjahyllyni elämästä.

Piirtelen aika paljon nyt kun olen tuon animen/mangan löytänyt samalla tyylillä, mutta joskus ihan 'normaalejakin' töitä tulee ihan harjoituksen vuoksi tehtyä.  Olen myös intoutunut kutomaan pipoja tässä viime joulusta lähin ja kovin moni tuttava sai multa pipoja lahjaksi. Mainittakoon, että jokaisessa pipossa oli pupunkorvatkin ommeltu. (kuin myös lisäilty kaikkea kilisevää ja kiiltävää)

Kasvimaankin tein ihan alusta loppuun tänä kesänä, mutta se on nyt jäänyt vähän rempalleen tämän kolmivuorotyön takia. (ehehhehheh)

Sitten on vielä tämä yhditys. http://nivala.animeunioni.org/ *mainostustamainostusta*

 

Tässä nyt siet vielä kuva kortista johon tehtiin vain yksi pieni lisäys. 8esimakua siitä mitä on tuleva..)

                                                                                                                                     

 

Näin se alkaa!

08.08.2008 - 12:18 / Kategoriat: Yleinen

Noniiin!!

Pitkällisen harkinnan ja monen epäonnistumisen jälkeen pääätin sitten tehdä oman blogin.

Ja kaikenlisäksi lyhyin aloituskirjoitus ikinä (luulisin) kun tuleekin tässä kiire töihin, mahtawa ajoitus.

Miksi?

Häiritäkseni kaikkia jotka tätä eksyvät selaamaan ja aiheuttaen päänvaivaa entisille äidinkielen opettajilleni, jotka yrittivät opettaa minulle oikea oppista kirjoitusta. (pahoittelen etten koskaan niitä täysin oppinut)

Mitä voimme odottaa?

Mielenvikaista yksinpuhelua, kädentuotoksista kuvia, häröisiä unia ja vielä kaikkea muuta 'kivaa' ja epämääräistä.

 

Mutta nyt kiireellä töihin ja katson jos illalla/yöllä jaksan kiroittaa jotain 'järkevääkin'