notta ees jotakin
Koska olen nyt ollut suorastaan saamaton tämän päivittämisen suhteen isken tänne kirjoittamani tekstin luovan kirjoituksen tunnilta. (viimevuoden puolelta muistaakseni)
Ensin piti piirtää kolme kuvaa ja sitten niistä kehittää tarina. Kun se tarina oli valmis annettiin neljäs kuva, joka piti jotenkin liittää tarinaan mukaan. Pahoittelen etukäteen mahdollisista kirjoitusvirheistä joita en ole laiskuuttani viitsinyt korjata.
Joutsenparvi lentää pienen kylän ylitse. Syksy on tulossa, puiden lehdet ovat kellastuneet ja aamut ovat kylmiä.
Vanha nainen istuu kiikussa ulkokuistilla juovikas kissa sylissään. Aika-ajoin nainen kurottaa sivullensa olevalle pienelle pöydälle jolla on kahvimuki. Hän siemaisee mukista ja rapsuttelee kissaa korvan takaa. Kissa kehrää mielihyvästä, raottaa hiukan silmiään ja katsoo pihatien päähän. Vanha mies on astelemassa kevein askelin pihatietä pitkin kohti terassia jolla kissa ja nainen ovat. Nyt nainenkin on huomannut miehen.:'' Tuntisin nuo sotkuiset hiukset missä vain, vaikka ovatkin jo kadottaneet värinsä'', nainen mutisee itsekseen.
Mies hymyilee ja heilauttaa kättään tervehdykseksi havaittuaan naisen huomanneen hänet.
''Hymykin on pysynyt'', nainen toteaa heilauttaen kättään.
Vanha mies nousee matalat portaat terassille ja sanoo kumartaen. ''Viimeinkin olen saapunut luoksesi, kuten aikoinani lupasin.''
''Aika saapui ennen sinua ja lupauksestasi on jo viisikymmentä vuotta'', nainen tuhahtaa. Mies ei hetkahdakaan naisen sanoista, vaan istahtaa terassin kaiteelle naista vastapäätä. ''Aika tosiaan ehätti edelleni, mutten huomaa sen vaikuttaneen sinuun millään lailla''
''Joutavia horiset vanha ukko.''
Mies vain hymyilee naisen sanoille. ’’Näin matkoillani kaikenlaisia ihmeellisiä asioita. Puoliakaan niistä en itsekkään uskoisi, ellen olisi niitä omin silmin nähnyt’’, mies kertoo innoissaan ja jatkaa. ’’ Kerran törmäsin syvällä sademetsässä heimoon josta kukaan ei tiennyt. Heillä kasvoi selässään siivet, jotka olivat surkastuneet. Kysyin asiasta ja he kertoivat minulle tarinan esiäidistään. Suuri lintu ja esiäiti olivat rakastuneet toisiinsa. He olivat saaneet siivekkäitä jälkeläisiä, jotka pystyivät lentelemään taivaalla. Mutta kun linnun ja naisen lapset olivat saaneet jälkeläisiä ja heidän lapsensa omia lapsiaan, olivat siivet aina vain pienemmät ja pian he menettivät lentotaitonsa. Ajan kuluessa heidän heimossaan ei olisi minkäänlaista muistoa linnun ja naisen rakkaudesta’’
Nainen rapsuttelee kissaansa ja on hiljaa eikä reagoi millään lailla miehen tarinaan. Jostain kaukaa kuuluu joutsenten huuto.
Mies haroo sormillaan sotkuisia hiuksiaan ja silmäilee ympärilleen epävarmana ja hajamielisenä. ''Tulivatko lähettämäni kirjeet ja paketit perille?''
''Kyllä ne tulivat, osa joskin varsin huonossa kunnossa. Varsinkin se paketti jossa oli kutistettu pää. Postimies sai pahan sätkyn ja siitä lähtien olen joutunut noutamaan omat pakettini''
''Mutta minähän lähetin sen paketin sinulle jo parisenkymmentä vuotta sitten'', vanha mies huudahtaa hämmentyneenä.
''Et uskokaan mitä se sai aikaan kylällä'', nainen myhäilee.
''Sai aikaan?''
''Kyläläiset saivat päähänsä, että olen noita. Ja sinun lähettämiesi pakettien sisällöt vain lisäsivät heidän uskoaan''
''Olen pahoillani, tarkoitukseni ei suinkaan ollut aiheuttaa sinulle harmeja'', mies sanoo laskien päänsä käsiinsä.
''Harmeja? Päinvastoin'', nainen huudahtaa ja jatkaa; ''Se sai aikaan pelonsekaista kunnioitusta. He uskovat, että jos minulle tekee palveluksia, heille koituu jotain hyvää. Ja jos he tekevät jotain pahaa minua, kissaani tai omaisuuttani kohtaan, uskovat he minun kiroavan heidät''
''Miksi he edes uskovat sinun pystyvän moiseen?'', mies kysyy hämmentyneenä.
''Ei sitä paljon vaadita. Suurelta osalta kylän naiset ovat pyytäneet apuani tai mielipiteitäni asioihinsa. Eivätkä ne ole vaatineet kuin hiukan järkeä käytettäväksi. Ja onhan kyläläisten usko voimiini saattanut ruokkia muutama huhu joita olen laittanut liikkeelle.''
Mies on hämmentynyt kaikesta kuulemastaan. ''Minkälaisia huhuja?'', hän kysyy ihmeissään.
''En kovinkaan ihmeellisiä, demoneita ullakolla, luudalla lentelyä ja sormijalkaisia ötököitä nurmikolla. Ajan myötä huhut ovat tietenkin muuttuneet ja niitä on tullut lisääkin'', nainen sanoo olkiaan kohauttaen.
''Mutta miksi ihmeessä olet antanut kaiken tämän tapahtua?!'', mies älähtää, nousee kaiteelta ja harppoo pitkin terassia.
''Miksikö?! Ehkä tein tämän omaksi ilokseni, vanhuuden päivien ratoksi. Tai sitten olin tympääntynyt lukemaan sinun seikkailuistasi lähettämissäsi kirjeissä. Olin yksinäinen!'', nainen huutaa nousten kiikustaan tuijottaen miestä vihastuneena. Kissa hyppää pöydälle kaataen kahvimukin. Molemmat seisovat vaitonaisina tuijottaen toisiaan silmiin. Molemmat lukevat toistensa ajatukset kasvoilta kuin avoimesta kirjasta.
''Silloin aikoinani minä varoitin sinua seikkailijan luonnostani. Sanoin etten pysyisi kauaa aloillani'', mies viimein sanoo hiljaa, miltei kuiskaten.
''Niinhän sinä sanoit. Näin silmistäsi kuinka janosit seikkailua ja jännitystä. Uskoin, että rakastit minua, uskoin, että pystyisin pitämään sinut luonani'', nainen kähähtää hymyillen surumielisesti. Hän istahtaa takaisin kiikkuunsa.
''Mutta rakastanhan minä ja rakastan vieläkin'', mies sanoo astuen lähemmäs naista. Hän työntää kätensä takkinsa sisään ja vetää esiin kuluneen taitellun nenäliinan. Varoen hän taittelee liinan auki paljastaen sen kätköistä hopeisen hiuskoristeen. '' Jokaisessa maassa joissa olen ollut ja jokaisessa seikkailuissa joissa olen ollut, olet sinä aina ollut mukanani.’’
Nainen katsoo miestä ja sitten hiuskoristetta hämmästyneenä. ''Luulin kadottaneeni tuon sinä päivänä, kun lähdit'', hän sanoo ojentaen kätensä kohti hiuskoristetta.
Mutta ennen kuin nainen ehtii koskettaa korua, on mies jo kiinnittämässä sitä naisen valkoisiin hiuksiin. Mies ottaa naisen kädet omiinsa sanoen; '' Kaikki mikä silloin katosi elämästäsi on nyt tässä edessäsi. Tulin jäädäkseni ja tahtoisin viettää loput elinajastani kanssasi jos niin tahdot.''
Vanhan naisen silmät kostuvat liikutuksesta ja hän puristaa miehen käsiä tiukasti omissaan.; ’’Mennään sisälle tupaan. Kerro lisää tarinoita siivekkäistä kyläläisistäsi.’’
Mies hymyilee, ja tukee naista tämän noustessa kiikusta. Kissa hyppää pöydältä alas ja seuraa miestä ja naista sisälle taloon.
|
0 kommenttia
|

