Ja sitten vielä pikaseen piirretty pätkä unesta. Olen pahoillai, etten osaa piirtää marsuja, hamstereita tai muutakaan pientä jyrsijää.

Päätin nyt tehdä pikaisen merkinnän one piece aiheisesta unesta, jonka näin. En tieten koko unta piirtänyt, kun olisi henki mennyt.

Unessa käveltiin varovasti liukasta ja jyrkkää alamäkeä alas. Laskea ei voinut tai olisi törmännyt seinään. (vaikka tuossa se käännös ei näytä   niin jyrkältä)

Ensimmäisenä pyydän anteeksi sitä miten olen ahmot piirtänyt! En yksinkertaisesti osannut!
Ja toisekseen siellä oli vielä muita one piece hahmoja, mutta noiden viiden piirtämisessä oli jo ihan tarpeeksi tuskaa..

Ja lopuksi kuva tämänvuoden pääsiäiskokosta.

Tuli nähtyä uni turtleseista ja sen takia teen häröisen merkinnän. Viimeksi taisin turtleseja piirtää 5-6 vuotiaana, onkohan taidot ruostuneet siitä. X) Piirtelin vain pätkiä mokomasta unesta joten sekavuutta on tiedossa. (väritin kilppareita sen verran, että tunnistaa ne toisistansa)

Niin ja mahdollisiset anteeksipyynnöt etukäteen huonoista turtles piiroksista yms.

Jep turtleseja oli hauska piirtää pitkästä aikaa.

(unessa oli kokoajan noita pieniä kilpikonnia sen takia änkesin ne ruudunjakajiksi)

 Noniin heitän taas unella jonka kaivoin ylös tuolta muistiostani ja tottakai kirjoitusvirheiden kera.

Tässä unessa kiertelin jossain kummassa paikassa ja meni pienoinen tovi ennenkuin hoksasin kyseessä olevan Kiekkomaailma.

Mutta juurikun ryhdyin ihastelemaan kyseistä paikkaa tulee jostain matka-arkku hirmuisen ryminän kanssa.

En kuitenkaan ehtinyt tehdä yhtään mitään, kun matka-arkku jo hotkaisi minut sisuksiinsa ja lähti taas liikkeelle. Vauhti oli selvästikkin jälleen hirmuinen kun kolisin siellä arkun sisällä puoleen jos toiseenkin.

Ilmeisesti arkku teki sitten jossain vaiheessa äkkipysähdyksen, koska iskeydyin toiseen reunaan.

Sitten arkku sylkäisi minut ulos sisksistaan.

Ja suoraan edessäni seisoi varsin pölmästyneen näköinen Rincewind joka ilmeisesti säikähti yllättävää ilmaantumistani sillä hän taikoi minua päin ja tuli kasvattaneeksi minulle monen metrin pituisen parran. [Parta oli valkoinen. (mutta eihän Rincewind osaa oikeastaan taikoa!)]

Tämän johdosta ryhdyin rähisemään Rincewindille ja vaadin häntä poistamaan parran hetipaikalla. Mutta hän ei kuulemma osannut sitä tehdä.

Niin hän sitten lähti opastamaan minua erään tietämänsä henkilön luo joka poistaisi tämän harmillisen parran. Mutta ensin hän kaivoi minulle jostain kauhtuneen näköisen velhon kaavun jonka sitten vedin ylleni. En nimittäin tahtonut liikkua ihmisten ilmoilla parran kanssa...ainakaan niin, että minut tunnistettaisiin.

Päästyämme tämän kyseisen henkilön luokse ei hän suinkaan ryhtynyt loihtimaan partaani pois vaan kaivoi heti meidät nähtyään kristallipallon esiin. Hän kertoi näkevänsä kuinka pelastamme maailman ja siihen liittyisi menninkäinen ja kova potku. Hän painotti menninkäisen olevan hyvinkin tärkeä.

Emme lainkaan ehtineet kysyä tästä asiasta enempää, kun jostain kuului iso rääkäisy ja lattiasta alkoi työntymään/kasvamaan esiin keltiaisa hiuksia. Ja yhtäkkiä jostain juoksee Kalkkaros ja huutaa ohimennessään 'nyt se perhanan Terry Prattchet teki viimeisen temppunsa.'

Minä taas kummissani mietin, että eikös Kalkkaroksen kuuluisi sadatella Harry Potteria ja toisekseen Kalkkaroksenhan pitäisi olla kuollut. Lähdimme kuitenkin kovalla kiireellä Kalkkaroksen perään.

Löysimme pian itsemme kellarista jonka keskellä oli tuoliin sidottuna nuori poika. Ja jokin jalkapallon kokoinen otus joka  ajeli pojan päätä hyvää vauhtia kaljuksi.

Tässä vaiheessa Rincewind karjaisi 'ottakaa tuo menninkäinen kiinni!' ja oli juuri ryntäämässä tämän kyseisen menninkäisen luo, kun tuli kompastuneeksi pitkään partaani. Tottakai lentäen nurin.

Jolloinka parta katkesi ja lyheni huomattavasti tehden mahdottoman kipeää. Tällä välin oli Kalkkaros kaivanut jostain esiin pergamentin johon hän kirjoitti ylös pojan tekemiä rikkeitä. Hän edelleenkin nimitti poikaa Terry Prattchetiksi.

Menninkäinenkin oli lähteyt juoksemaan kovaa kyytiä kohti katkennutta parranosaa. Jolloin poika huusi, että menninkäisillä oli jokin kieroutunut fetissi partojen ja hiusten kanssa.

Rincewind ähelsi edelleenkin parranpuolikkaani kanssa ja minä mietin vieläkin nuorta Terryä ja Kalkkarosta tässä koko touhussa.

Sitten tulikin ihan ihmeellinen hässäkkä, kun paikalle ryntäsi vartiosto valmiina pidättämään meidät epäsovinnaisesta kanssakäymisestä menninkäisen kanssa. Samalla nuori Terry Prattchet vanheni kovaa kyytiä ja kuolemakin jo saapui häntä hakemaan. Kuulemma korjaamaan tämän kattoa.

Kalkkaroskin ryhtyi nimittelemään Rincewindiä Dumbledoreksi samaanaikaan, kun Rincewind kuristi menninkäistä partani jäänteillä.

Minä juoksin ympäri kellaria vartiosto perässäni huutaen samalla etten suinkaan ole puuhannut sen tai minkään toisen menninkäisen kanssa yhtään mitään saatikka muiden paikalla olijoiden kanssa.

Sitten juostiinkin jo kovaa kyytiä ylös isolla ryminällä koko lössi ja Kalkkaroskin taikoi meille jalkapallo kentän ja sinne yhden maalisalon.

Tässä vaiheessa Rincewind yritti potkasta Porkkanaa haaruksiin mutta epäonnistui surkeasti, kun Angua puri häntä jalkaan.

Rincewind heitti minulle meninkäisen ja käski minun hoitaa asian, eli pelastaa maailman. Niin minä sitten lähdin juoksemaan maalisalkoja kohti menninkäinen käsissäni. Eteeni kuitenkin tulee kiekomaailman nakkikiosin myyjä kärryineen, Persnettoa tulee mutta tulkoon Doppler (vai miten se nimi menikään) Hän yritti kovasti kaupata miniatyyri Voldemortteja jotka kiroilivat kovaan ääneen siinä kärryillä.

Koska tämä pahuksen myyntikärry nyt oli edessäni päästin menninkäisen putoamaan käsistäni. Ennenkuin se pääsi maahan asti potkaisin menninkäistä oikein kovaa ja  sehän lensi maalisalkojen yli oikein komeasti.

Sitten vartiosot tulla rymähti päälleni kaataen minut maahan ja löivät kahleet käsiini. Mihin ehdin vielä huudahtaa 'maailma pelastettu!'

Koska päivittelyni on jäänyt varsin retuperälle viimeaikoina silkan saamattomuuteni takia aion nyt hetkellisesti korjata asian. Postaan teille jälleen yhden unistani joita olen jo jonkin aikaa kirjoitellut muistiin. Aloittakaamme sieltä lyhyemmän pään unista. Tietenkin kirjoitusvirheillä höystettynä kuinkas muuten.

Aloittakaamme

 Menin laittamaan pyykkejä ulos narulle kuivumaan, kissa pyöri jaloissa kuten aina ja katosi jonekkin, kuten aina.

Seuraavaksi ympäriltäni alkoi kuuluumaan ihan kummallista jupinaa ja muminaa. Katsoin alas ja jaloissani oli pikkumiehiä. (jotain viivottimen korkuisa) Pikkumiehet olivat piirrittäneet minut ja jupisivat siinä jotain ääneen. Kun he hoksasivat minun havainneen heidät ilmoittivat he yhteen ääneen; 'sinä tulet mukaan maan kamarainen!'

Mihin minä varsin äimistyneenä totesin ettei vieraiden miesten mukaan lähdetä olivat nämä kuinka pieniä tahansa.

Silloin pienten miesten jupina yltyi kovemmaksi ja he ryhtyivät tulemaan lähemmäs. Jolloin minä vallan hätäännyin ja koetin potkia niitä pois, mutta kun jalkani osui yhteen pikkumiehistä tämä tuinti ihan kiveltä.

Yhtäkkiä yksi pikkumiehistä kiljuu *iiieeeeeeeeeeppetopetopeto söi mettisen!*

Silloin hoksasin iiron tulleen jostain piilostaan esiin ja napanneen käpäliensä väliin yhden pikkumiehen.

Pikkumieht hajaantuivat kiljuen eri suuntiin kiljuen kovaan ääneen ja katosivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Paitsi tietenkin se jonka kissani oli napannut.

Sain iiron vain vaivoin pois pikkumiehen kimpusta saden palkaksi lukuisia kynnenjälkiä käsiini. Pikkumies katosi heti, kun tunsi kissan ootteen heltiävän. Minä vetäydyin kissani kanssa sisälle turvaan, jos pikkumiehet pian iskisivät uudestaan. Kaivoin myös raskaimman paistinpannun esiin kaapista.

Iltaan asti odottelin pikkumiesten paluut pälyillen varoen ikkunoista. En myöskään tohtinut laskea iiroa ulos.

Menin sitten nukkumaan, mutta otin paistinpannun mukaani jotta se olisi siinä heti tarvittaessa.

Havahdun hereille, kun kuulen paukutusta, avasin silmäni ja havaitsin olevani jonkinmoisen ison salin keskellä. Edessäni kohosi iso puhujanpönttö josta pauke kuului puunuijan iskiessä siihen. Paukuttelija oli jokin minule hyvin outo mies jolla oli lehtimaiset hiukset. (kutsukaamme tyyppiä tuomariksi) Salikin oli täynnä kovin oudon näköisiä epeleitä.

Huomioni kuitenkin kiinnittyi varsin pian salin toiseen päähän josta alkoi kuulua kova ryske ja räminä. Saliin oltiin tuomassa hyvin isoa häkkiä jonka sisällä tempoili suuri punaisenkirjava lohikäärme.

Tuomari paukutti puuta vieläkin kovempaa, jotta saisi salin hälinän hiljenemään. Lohikäärme ei tästä välittänyt ja tempoili kahtakauheammin.

Minä pälyilin joka suuntaan pyöritellen päässäni monia asioita, kuten syökö tuo lohikäärme ensiksi minut jos pääsee irti, missä minä olin tai miten olin sinne joutunut. Ynnä muutama tusina muutakin ajatusta. Sekavat ajatukseni kuitenkin katkeavat, kun Tuomari ilmoittaa, että lohikäärmeelle laitetaan kuonokoppa jos se ei nyt rauhoitu. Lohikäärme lopettaa tempoilunsa varsin vastahakoisesti, mutta kyräilee tuomaria varsin murhaavasti.

Nyt Tuomari siirsi huomionsa minuun ja kysyi ystävällisellä äänensävyllä tiesinkö miksi minut oli tuotu paikalle. Mihin tietenkin vastasin kieltävästi. Tuomari näytti yllättyneeltä, mutta hänen ilmeensä muuttui hyvin pian varsin ärtyneeksi ja hän käski kutsua päämiehiät paikalle.

Salin toisesta päästä avattiin iso ovi joista tuli iso lauma pikkumiehiä, juuri niitä samoja jotka olivat aiemmin päivällä minua kiusanneet. Pikkumiehetkin ilmeisesti muistivat minut sillä he alkoivat heti kiljumaan kovaan ääneen kun näkivät minut. Osoittelivat minua sormillansa huutaen syytöksiä kuinka olin usuttanut petoni heidän kimppuunsa.

Tuomari huusi pikkumiehiä kovaan ääneen olemaan hiljaa ja kysyi; ''onko todellakin niin ettette ole lainkaan selvittäneet tälle ihmisnaiselle miksi hän on täällä, ette ole kertoneet miksi täällä nyt pidetään istuntoa ja sen tarkoitusta?'' Pikkumiehet jupisivat jotain epäselvää, joten tuomari kääntyi minun puoleeni odottaen minun selventävän tapahtumia.

Kerroin tarkoin kuinka he olivat ilmestyneet ja vaatineet asioita selittämättä mitään jaa käyneet varsin uhkaaviksikkin. Ja oli pikkumiesten oma syy , kun eivät osanneet kissaa varoa.

Tuomari määräsi päämiehiöille rangaistukseksi kolme palkatonta työviikkoa ja kääntyi sitten puoleeni aikoen nyt kertoa miksi olin siellä.

Lohikäärme oli kuulemma tehnyt pahan rikkeen, niinkin pahan ettei kukaan olento heidän maailmastaan suostunut tämän puolustajaksi. Minkä tähden he olivat arponeet ihmisten joukosta yhden henkilön päättämään lohikäärmeen kohtalosta.

Tämä oli omasta mielestäni varsin huono ratkaisu, varsinkin kun en tiennyt mitään heidän säännöistänsä tai mitä lohikäärme oli oikein tehnyt ansaitakseen kaikkien olentojen vihat. (en tietenkään sanonut mietteitäni ääneen jos olisin pian saanut jonkin rangistuksen oikeuden halventamisesta)

Lohikäärme siirsi nyt pahantahtoisen katseensa minuun ja tuhahteli kuuluvasti tuodakseen julki halveksuntansa.

Tuomari kertoi lohikäärmeellä olevan kaksi vaihtoehtoa, elinikäinen vankeus ti kuolemantuomio ja minun tulisi vlita näistä toinen.

Kauhistuin kovin, kun tämmöinen taakka siirrettiin minulle ja mielessä kävi myös oliko lohikäärme mahdollisesti uhanalainenkin.

Lopultaa kuitenkin sanoin, ettei minulla ole oikeutt riistää kenenkään henkeä oli tämä kuinka paha tahansa, mutten voisi ottaa moista tunnolle. Varsinkaan, kun en tiennyt rikkeen suuruutta jonka lohikäärme oli tehnyt. Joten ppyysin lohikäärmeelle elinkautista.

Tuomari löi kerran vasarallaan ja julisti tuomion lohikäärmeelle ja sali puhkesi isoon hälinään. Minä hätäännyin jälleen kerran tietämättä mitä nyt tapahtuisi.

Lohikäärmeelle ryhdyttiin pistämään rautapantaa, josta johti pitkästi ohutta kettinkiä toiseen pantaan, jota juuri oltiin tuomassa minua kohti. Silloin huudahdin tuomarille mistä nyt oikein oli kyse.

Tuomari katsoi minuun surumielisen näköisenä selittäen, että elinkautinen joka annetaan jollekkin olennoista tulee kahlita ihmiseen loppuiäksi.

Tähän väitin isoon ääneen vastaan ilmoittaen, että sehän on tunnettu tosiasia ettei yksikään ihminen ole yhtä pitkäikäinen kuin lohikäärme. Ja, että tämähän oli enemmänkin tuomio minulle kuin lohikäärmeelle. Tuomari vain pudisti päätään ja sanoi lohikäärmeen elinajant menevän nyt minun elinaikani tahtiin. Eli lohikäärme tulisi kuolemaan silloinkun minä kuolisin.

Jälleen huusin tuomarille ilmoittaen, että sehän sitten on periaatteessa kuoleantuomio lohikäärmeelle.

Tuomari tuili alas puhujanpöntöltään otti rautavanteen sen kantajilta aikomuksenaan itse laittaa tämän kahleen minun kaulaani. Juurikun suunnittelin pkoa maailma pimeni silmissäni.

Heräsin vuoteestani, se olikin vain unta!

Niska kuitenkin tuntui saamarin kipeältä ja kääänsin varoen kylkeäni, mutta sitten kuuluikin kilinää.

Pomppasin ylös vuoteestani vieden kädet kaulalleni vain tuntiakseni rutavanteen kylmyyden. Seurasin katseellani kahletta, joka lähti rautavanteesta tietäen lohikäärmeen olevan lähistöllä. Yllätykseni oli suuri, kahleen toisessa päässä olikin mies. Kovin vihaisen näköinen mies, joka nojasi oveen.

Mies katsoi minua ja kertoi, että hänet oli määrätty selventämään tiettyjä asioita minulle ja kuinka vastenmielistä oli ottaa vastaan moisia käskyjä, mutta hänen oli toteltava niissä kahleissa.

Taidokkasti totesin tähänn väliin. ''öh?''

Mies tuhahti ja kertoi ettei kukaan muu kuin minä pystyisi häntä näkemään ja sama pätisi kahleeseen. Kahle menee kaiken ja kaikkien läpi niin ihmisten kuin esineidenkin eikä sitä saisi millään tavoin poikki. Hän ei myöskään voisi ottaa todellista muotoaan ilman minun lupaani saatikka tappaa minua, hän ei pystyisi tekemään mitään ilman lupaani. Nut hokasasin, että mies olikin se lohikäärme ja samalla huokaisin helpotuksesta, kun lohikäärme ei voisi tehdä minulle mitään.

Silloin lohikäärme lisäsi rumasti hymyillen ettei hänen suinkaan tarvitsisi olla mitenkään miellyttävää seuraa.

Varmistin vielä kysymällä ettei hän varmasti voisi tehdä minulle mitään, kuten tappaa tai vahingoittaa. Mihin lohikäärme totesi ettei voisi ellen itse sitä pyytäisi.

Tuskin tulisi semmoista pyytämään, mutta heti ajateltuani näin päähäni pälkähti kammoittava ajatus. Entä jos lohikäärme vääntelisi sanoja niin, että voisi väittää muille minun pyytäneen tappamistani.

Päätin selvittää päätäni aamukaakaolla. Viitoin lohikäärmeelle kohti ovea jotta tämä menisi edeltä, lohikäärme meni oven läpi. Äimistyneenä tunnustelin kädelläni ovea koettaen josko itsekkin pystyisin kävelemään läpi. Ei onnistunut.

Mitä tapahtuu jos Narnia ja Liisa ihmemaassa sulautuisivat yhteen?
Jotakin hyvin sekopäistä, ainakin minun unessani.

Eli viimeyönä unessani Narnia ja ihmemaa oli jotenkin liitetty yhteen ja Liisa oli hukassa. Mutta kuten minulle todettiin pitää olla Liisa ja minusta tuli Liisa vaikka vakuutinkin ettei nimeni suinkaan ole Liisa.
Ja tottakai suureksi 'riemukseni' Narnian noita ja Hertta kuningatar halusivat pääni vadille, olinhan nyt Liisa. Hertta kuningatar pyöritti siinä myös otain kasinoa. (kaikkihan varmaan muistavat, että hertta kuningatarta ei saanut voittaa)
Onneksi minulla oli kuitenkin näitä eläin apureita, kuten kettuja, susia ja ahmoja ja muutamia muita nisäkkäitä. Unohtamatta tietenkään muisa unissani olevia susiveljiä.
Lumikuningattaren ja Hertta kuningattaren leivissä oli sitten ainakin karhut. (muita en muista)
Päätin sitten näiden 'puolulaisteni' avulla etsiä sen aidon ja alkuperäisen Liisan tilalleni sillä eihän minun sovi juosta pakoon henkeni edestä vain sen takia ettei oikea Liisa ole paikalla.
Löydettiin sitten tämä aito ja alkuperäinen Liisa, mutten voinutkaan tuoda häntä siihen sekamelskaan sillä Liisa oli jo wanha muori. Dementoitunutkin kaikenlisäksi.
Hetken harkittuamme päätimme jättää Liisa muorin ja löytää jostain uuden ja paljon nuoremman Liisan ja ihan Liisa nimisenkin henkilön tähän paikalle.
Jostain sitten saatiin käsiin ilmalaiva jolla oltiin justiinsa menossa erään vuorijonon yli, kun viholliset sai meidät kiinni omalla aluksellaan.
Jolloinka käskin ohjata meidän aluksen menemään suoraan kohti vuorta ja, että meidän pitäisi hypätä kyydistä pois ennen rysähdystä. Samaan aikaan osa vihollisista oli nousemassa meidän alukseemme.
Juuri kun kaikki puolulaiseni olivat poistuneet laivasta ja minä viimeisenä lähdössä havaitsin pienen hiiri puolulaiseni aluksen kaiteen vieressä. Ja tajusin heti etteihän pieni hiiri millään pääse hyppäämään laidan yli ja syöksin vielä hiiren luo kopaten tämän käsiini ja hypäten viime hetkellä laidan yli.
Osa vihollisita tuhoutui ilma-aluksemme mukana.
Olin ikävä kyllä unohtanut, että moinen rysähdys vuoreen aiheuttaisi lumivyöryn, joten minä ja puolulaiseni päädyimme melkoiseen myllytykseen vuorenrinnettä alas.


Ja näin jälleen kerran kirojitettu mielipuolisia unia ylös ja sen verran kun vielä muistin. Mahdollisten kirjoitusvirheiden kera joita en viitsi korjata.
 

Kerronpa nyt vaihteen vuoksi unen, kun oli sen verta härö taas.

Olin jotain tekemässä ulkona, ku yhtäkkiä maa jalkojen alla katosi ja tipuin hyvän matkaa ennenkuin molskahdin uima-altaaseen. Sieltä sitten uin reunalle ja siellä minua oli vastassa mies jolla oli punainen pysty tukka, pyöreät pinkit aurinkolasit päässään ja mustat vaatteet yllään.

Mies ilmoitti nimekseen Kaljander (ainakin siltä se kuulosti) ja sanoi olevansa kykyjen etsijä tulevaisuudesta. Semmoinen kykyjen etsijä joka ehtii menneen ajan laulajia laulamaan unohdettuja kappaleita nykyisyydessä.

Jostain Kaljander oli saanut päähänsä, että olin kuulunut ABBA:aan. Tovin selvitettyäni ja saatuani hänen uskomaan erehtyneensä minun suhteeni ilmoitti Kaljander, että hänen olisi hävitettävä minut, menneeseen en voisi palata. Tietenkin säästyisin hävitykseltä jos osaisin laulaa kyseisen yhtyeen kappaleita. Lupasin typertyneenä yrittää parhaani. (vaikkakaan en muista sanoja kuin sieltä täältä joistakin kappaleista. saatikka en omaa lauluääntä)

Sitten lähdimme kävelemään poies altaalta ja etsimään minulle kuivia vaatteita. Mutten ehtinyt kovinkaan kauas, kun taivaalta tippui koira päälleni. Ja kun se koira haukkui ei se ollutkaan haukkumista vaan kuului pätkiä elviksen kappaleista. Kaljander ilmoitti tähän väliin, että joskus näissä siirroissa tulee mukana eläimiäkin, mutta ne eivät kuitenkaan ole enää eläimiä sen jälkeen. Ne eivät nimittäin enää päästä eläimelle ominaisia äääniään vaan ilmaisevat tunteensa laulun sanojen kautta joita nyt kuuntelin siinä tyrmistyneenä. Ne kuulemma osasivat myös monia muitakin asioita jotka selviäisivät vasta sitten ajan kanssa. Klajander sanoi myös, että menneestä tulleet eläimet seuraavat ikuisesti sitä henkilöä joka on samasta ajasta noudettu.

Näin ollen olin nyt Elvistä siteeravan koiran omistaja.

Sitten on hiukan hämärää mitä tapahtui välissä. Muistan kuitenkin pätkiä sieltä täältä, lun hän hommasi minulle 'bändikaverin'. Tämä henkilö kuitenkin oli ihan tulevaisuuden miehiä, harmikseni en muista hänen nimeän laisinkaan. Oli kuitenkin mukava kaveri. Sen verta erikoinen kuitenkin, että hän tuotti kaikki instrumetin äänet laulamalla. (eli kun hän lauloi kuului kitaraa, rumpuja yms mutta ei sanoja) Sanojen laulaminen olisi minun tehtäväni.

Ensimmäisen keikan Kaljander sai meille manalasta, tyrmistyneenä kysyin miksi me helvettiin mennään. Mihin hän vain totesi, että Manala ja Helvetti ovat ihan eri asioita. Manalassa on kuulemma viileämpää.

Uni jatkui vielä tämän jälkeenkin ja tapahtui kaikenlaista mutten millään muista tarpeeksi yksityiskohtia jotta osaisin siiitä kertoa.